Kylpyhuoneiden työvaiheet edistyvät
Molemmat kylpyhuoneet on nyt vesieristetty ja lattialaatoitukset on tehty. Lattiat kuivuivat kaksi vuorokautta eikä niiden päällä saanut askeltaa edes Alissa-kissa. Antaessamme laatoittajalle työrauhan, olemme mekin saaneet ottaa sivussa vähän rauhallisemmin.
Eteisen lattialaatoituksen aikana kulku taloon tapahtui tämän sillan kautta. Kynnykseltä kynnykselle harppaus onnistui vain yhdeltä, ei meiltä muilta 😊😺🐶. Silta oli tukeva ja painava, Amos tarvitsi silti ohjaajaa, koska kävely juuri valetulle laatoille siinsi silmissä😉.
Nyt enää hetki näissä turkoosin välimerellisissä tunnelmissa.
Tänään alkoi alakerran pesuhuoneen seinien laatoitus. Nämä kaakelilaatikot keittiön nurkassa hupenivat tunti tunnilta👏.
Kaakelipintojen pitäisi valmistua kokonaisuudessaan, laattoineen, saumauksineen ja silikooneineen parin päivän sisällä. Laatoittajan toiveesta hankimme oheistuotteet Kiillolta.
Tämä kaunotar on päässyt ulkoilemaan. Kesälomalla on mainiota työstää kaappia vanhoista maaleista. Tavoitteena on puhdistaa se puupuhtaaksi.
Hionta alkaa jo häämöttää, vaikka aika rajulta vielä kaapin pinnat näyttävätkin.
Nyt täytyy malttaa odottaa aurinkoisia ja kuivia päiviä, että pääsee jatkamaan. Ihan kuistin sisään piti kaappi välillä tuoda sateilta suojaan.
Kesä on ollut monipuolinen ilmojen suhteen. Välillä on poutaa ja välillä sataa kuin syksyllä. Luontoa on kasteltu avokätisesti ja se on vehreä. Ruusut ovat saaneet osansa ja hurmaavat kauneudessansa, ovatpa ne sitten ulkona tai sisällä.
















Kommentit
Lähetä kommentti