Kylpyhuone teon alla

 

Yläkerran uuden kylpyhuoneen  tarina on alkanut. Tämän päätyikkunan takana sitä tehdään. Ikkuna on iso ja tuo päiväsaikaan valoa runsaasti tilaan.


Muutama kuva matkalta samasta kohtaa talon ostovaiheesta sekä vuosilta 2023- 2024.







Lattiasta aloitettiin, jotta tilassa pystyy liikkumaan. Nyt on lattia turvallinen. Kukaan ei pudonnut näistä kammottavista  väleistä🙏. Tässä kuvassa ei ole vielä seiniä eikä ovea tilaan, vain väliaikainen kaide ettei Amos päässyt sinne.

Reunoissa olleet väliaikaiset levyt ja muutamat tukilaudat piti poistaa, jotta lattialevyt saatiin asemoitua oikeaan suuntaan lattiavasojen päälle.






Lattiavasojen päälle tuli pala kerrallaan paksu ympäripontattu lattialastulevy. Tämä on pohja tulevalle lattialämmitykselle ja kaakeleille. Lattiantekijät olivat heti vakuuttuneita lattian luotettavuudesta, mutta kaikki eivät olleet. Amos oli jonkin aikaa huolta täynnä, jalat vähän vavisten hän kuitenkin voitti pelkonsa ja totesi lattian kantavan.






Alissa oli toista maata. Hän pujahti sisään, kun ovi aukesi ja tutki paikan kelvolliseksi käyskennellä🐈. Niin he  ovat erilaisia olentoja😀.






Tässä vielä sisäpuolelta kuvaa talon ostovaiheesta. Kulkua yläkertaan muutettiin, jotta saatiin uusi kylpyhuone turvalliseen  paikkaan. Tällä  muutokselle  suojelemme   vanhaa  hirsitaloa. Kosteat tilat ovat puurakenteisessa osassa, täysin erillään hirsirungosta. 

Alkuperäiset portaat kiertävät nyt vasemmalta puolelta. Ikkuna on vaihdettu  uuteen aivan samankokoiseen ikkunaan, kuten suojelukohteessa edellytetään.




Sähköjohtoa vedetään taas sinne ja tänne sähkömiesten töitä jouduttamaan. Paljon on mietittävää, että kaikki oikeankokoiset johdot luikertelevat oikeissa paikoissa.





Kaikki tarvittavat pintamateriaalit ovat nyt mietinnän alla. Koska sauna tulee alakertaan, on yläkerran kylpyhuoneeseen mahdollista laittaa puolipaneeli, mikä saattaisi sopia talon tyyliin. Uutta allaskaappia  tila ei saa, vaan pyrin löytämään vanhan kaapin, johon upotetaan allas ja hana. Näin ollen muutaman kerran saa mennä torille 😉.

Vierashuoneen takana on lapetila, jonka ajattelin pinnoittaa makulatuuritapetilla ja maalilla. Mutta, tehdään tämäkin nyt vielä perusteellisemmin. Laitan tännekin Anna-tapetin, jota tilasin vähän lisää. Lapetilaan tulee lämmin uusi kaari-ikkuna ja patteri. Koskaan ei tiedä ketä sitä joskus haluaa asuttaa, vaikka leikkipaikakseen. On sitten kaunista ja kodikasta. Nyt rakkaat kangaspuuni saavat kunnian asettua sinne muiden tavaroiden kanssa😉.





Eli kylpyhuone vie huomiomme, mutta silti tällaisissä projekteissa on rinnalla usein monta muuta tehtävää. Koko projekti on kuin iso palapeli. Jotta saa palapelinsä valmiiksi, pitää jaksaa etsiä sopivia paloja pala palalta. Kunnes jonakin päivänä koko kuva on valmis 🏠.

Autotallin sokkeli sai sammaleisen värinsä pintaan ennen talven tuloa. Nyt tuulet saavat sitä kuivatella. Toinen kerros maalia saattaa tulla vasta keväällä.



Piha kutsuu asujiansa, lehtiä ja omenia putoilee tauotta, niin ettei kerääjät  pysy perässä. Sammal- maalista tuli mieleen viime vuotinen postaus, jossa kerroin siirtäneeni sammalmattoa vanhojen  harkkotiilien päälle. Periaatteessa sammaleen kasvattaminen tapahtuu murentamalla sammalta ja esikasvattamalla sitä ensin varjoisassa paikassa jne. Tein tämän vähän eri tavalla. Otin muutaman palan sammalmattoa, kastelin vedellä ja satunnaisesti piimällä. Tuulet tempasivat monesti matot alas harkoilta, mutta en antanut periksi, siirtelin aina takaisin. Sitkeys palkittiin ! Nyt ne  ovat kiinnittyneet lujasti ja tehneet oikein muutakin kasvustoa päällensä. Teimme sittenkin oikein hyvää yhteistyötä👍 luonto osaa yllättää.


Kohta yläkerta saa lämmön, putkimiehet ovat tulossa. Sitä ennen saatan ehtiä laittamaan tapettia  tulevien patterien taakse. Tämä tapetointijärjestys on huomattavasti helpompi 😄 Sandberg Lyckan Sunflower on jo matkalla 😊! Aurinkoista tunnelmaa on talolle luvassa!



Ranta on hiljentynyt, jotenkin vakavoitunut, enää ei kuulu hanhien tarinoita, myös haikarat ovat tainneet lähteä matkaan. 

Muuten ulkona on  upean raikasta ja hapekasta. Kesätohinoiden jälkeen nämä kaksi ottavat erityisen rennosti, ihan saa jalatkin mennä melkein solmuun, ei haittaa, päinvastoin💛💛.



#lastulevylattia#uula#kylpyhuoneremontti#hirsitalo#sokkelinmaalaus#suojelukohde





Kommentit

Suositut tekstit