Kesä etenee

 Kesä etenee, mutta onneksi sitä on vielä  paljon jäljellä. 

Toisen hylky on toisen löytö. Tämä pieni pöytä odotti pelastajaansa jätelavalla. Tarjoilupöytä oli jollekin jo tarjoilunsa tarjoillut. Päästyään suojelukohteen suojelukseen, pöytä jatkaa nyt  tarinaansa meillä yöpöytänä.



Pöytä sai tutun  käsittelyn eli pesun ja kevyen hionnan.  Päälle tuli taas Annie Sloanin kalkkimaalia ja vahaa. Kuin näin julman kohtalon oli vähällä kokea, sai kaunotar vielä värit puukukkiinsa.






Taas tuli tämäkin projekti tehtyä yhdessä.




Kylpyhuoneissa mennään eteenpäin, vaikkakin rauhallisesti.

Putkimies on käynyt ja asentanut kylpyhuoneisiin ja eteisaulaan lattialämmitysputket.  Lattiavalut tulevat niiden  päälle. Tämän jälkeen lattioihin sekä seiniin levitetään  vesieristeet. Kun kaikki on  kuivaa, alkavat pintatyöt. 

Saunan löylyt jo häämöttävät. Hyvin on vanha saunatonttu jaksanut odotella omia löylyjään😊. Vuosi on kohta vierähtänyt meillä ja tontulla omista löylyistämme.







Alissa jo ottaa tuntumaa tulevista lämpimistä lattioista, nyt vielä aurinkovoiman kautta 😉.



Autotallin varasto on kokonaan valmis. Sisäkatto on saanut samat materiaalit  kuin seinät eli tuulensuojapaperia, koolauksia, kipsilevyjä ja villapurua. 



Villapurujen levitys tehtiin autotallin puoleisen luukun kautta.


Autotallin rakenteet jäivät  piiloon, vain luukun kautta saa vielä näkymää timpurin töihin.









Vuokrasimme jälleen levyhissin kotiin eli tämän kattolevyjen asennukseen tarkoitetun mainion apurin.

Kipsilevy nostetaan matalalta telineen kannattimille ja ohjauspyörää kiertämällä nostetaan vaakatasossa kattoon kiinni. Kun levy on kiinni katossa, lasketaan teline taas vipua vapauttamalla alas, hartiat ja käsivarret kiittivät.


Nyt on kaikki tavarat oikeilla paikoillaan 🙏.



Toivotaan lämpimiä kesäpäiviä kaikille, eritoten pienille palleroille, joita tulee joka päivä nyt vastaan🌞
Annetaan näille kaikki rauha ja suojelus hoitaa pienokaisiaan🙏.










Kommentit

Suositut tekstit