Yläkerran loppukiri ennen joulua
Yläkerrassa tehdään vielä monenlaisia töitä ennen joulutaukoa. Työhuoneen kaikki ikkunat ovat nyt paikoillaan ja ikkunanpesut on tehty. Vanhojen lasiruutujen pesua odotin kauan, nyt odotus on palkittu. Aurinkoisina päivinä lasien säihke on omanlaista, välkehtivää ja taianomaista🌟. Ikkunoiden ja oven kunnostaminen tuntuu entistä oikeammalta ratkaisulta.
Koskaan en ole varovaisemmin ikkunoita käsin pessyt ja maaliroiskeita poistanut lasien rikkoontumisen pelossa. Kärcherin pesulaitettta en edes samaan huoneeseen uskaltanut tuoda😉Nyt ne ovat puhtaat ja saaneet jo puuvillapitsiverhotkin yllensä.
Tämä pitsikangas on ostettu Tallinnasta viime vuonna. Valkaisin nämä saadakseni niistä tämän väriset. Todennäköisesti en koskaan tule enää löytämään täysin puuvillaista pitsikangasta. Näitä kun tehdään pääasiassa muovilangoista. Nämä näyttävät ja tuntuvat ihan koskettaessakin luonnonmateriaalilta.
Muutokset talossa hahmottaa pitkin matkaa, mutta kuvat konkretisoivat lisää.
Ajan hammas meinasi jo viedä alkuperäisen ja kauniin ikkuna-ovikokonaisuuden.
Kuva on ostovaiheesta, jolloin paljon vanhaa ja alkuperäistä
oli peitettynä ja piilossa sekä huonossa kunnossa. Nyt vain toivotaan, että talo saa pitää palautetun vuosisadan tunnelman.
Makuuhuoneessa oli vielä tallella alkuperäinen ikkuna. Se on nyt säilössä, jos joku haluaa sen joskus kunnostaa. Me päädyimme kuitenkin vaihtamaan tänne uuden ikkunan. Kauneus on tärkeää, mutta myös talon lämpöarvot ja talon ikkunoiden yhteneväisyys.
Vierashuone on jo käytössä ja ensimmäinen yöpyjä kävi testaamassa huoneen. Uni oli kuulemma huoneessa hyvää, oli lämmintä, hiljaista ja kodikasta. Lattialla nukkumiset jäävät enää muistoihin.
Egretkin on päässyt lattialta seinälle. Ei taida paljon muita päästäkään. Tapetti riittää kauneudessansa ja haikaramme.
Ja näin joulun aikaa tietenkin tontut saavat huoneissa seikkailla.
Yläkerran aulan kattopaneloinnit on tehty, kiitos upealle nikkaritiimille! Katon malli erikoisine kulmineen ja jiirineen on selätetty. Puupaneeli on kaunista ja tuoksuu hyvältä uudelta puulta. Uulan Kookos -maalia tulee pintaan, kuten kaikkiin kattoihin. Nyt maalarilta vaaditaan suurta huolellisuutta, koska tapetti on jo seinässä.
Tästä urakka alkoi, pikkuaulan oviaukon läheltä.
Kauniit ylijääneet tapetinpalat innostavat. Lampunvarjostimiin ne sopivat hurmaavasti. Keittiö sai pienen lampun. Vanha kangas vaihtui keittiön tapettiin. Pieniä projekteja on edelleen välillä kiva tehdä, kun saa kokonaan valmiiksi jotakin😉.
Varjostimen valkoiset reunanauhat saivat taas kalkkimaalia, jotta kokonaisuus on rauhallinen.
Marraskuu oli paljon muutakin kuin harmautta💚💚💚!
Se oli monenmoista 💛💛. Nyt kun Alissa on taas Amoksen seurana, ollaan monesti yhdessä liikkeellä, yhdessä uteliaita ja usein nukutaankin yhdessä.
Nyt mennään joulukuuta, kohta jo kohti piteneviä päiviä🌞!
#suojelukohde#kattopanelointi#puupaneeli#hirsitalonkunnostus#remontti

















Kommentit
Lähetä kommentti