Askelmien monivaiheinen matka

 

Siellä tutut tonttumme nyt istuskelevat rappusilla kuin olisivat  aina joulunaikoina  istuskelleet ja seuranneet talon väen touhuja. Tosiasissa tontut pääsivät nyt tänä vuonna vasta muuttolaatikoiden  uumenista esille. Kauan odotettu viimeistelyvaihe näkyy jo vähän siellä sun täällä, vaikkakin tekemistä on vielä. Nyt talokin saa nauttia joulun tunnelmasta alhaalla ja ylhäällä 🙏 .


Rappusten tarina on  varsin monivaiheinen ja pitkäkin. Kertaan taas mistä aloitettiin ja miten matka taittui tähän tulevaan ensimmäiseen adventtiin🎄. 

Laitan matkan varrelta kuvia rappusista ja ala-ja yläaulasta. Muutosmatka on ollut aikamoinen näin jälkikäteen tarkasteltuna. Onneksi tekeminen vie aina mennessään kohti päämäärää eikä aloittaessa tiedä matkan vaiheita eikä pituutta. 
Tila oli ostovaiheessa viileä, eristykset olivat kevyitä.  Rappusaula toimi lähinnä kulkuna yläkerran huoneisiin. 

Tämä kuva on ostovaiheesta. Uusi ikkuna on täysin samassa paikassa rakenteilla olevassa kylpyhuoneessa. Pinnat olivat kauttaaltaan kellertynyttä  lakattua paneelia, lapetilojen seinissä oli lemmikinsinistä lautaseinää.


Tässä yläkerran wc ovi avoinna. Tämä wc puretttiin ensimmäisten  purkuvaiheiden kohdalla. Näin muutettiin  makuuhuoneen kulkua ja saatiin makuuhuoneen kakluunikaunottarelle tilaa.


Samasta kohtaa kuva, wc on kuvassa takana. Amos on jaksanut tarkkailla touhujamme pitkin matkaa. Hän on aina ollut kiltti poika, varmaan on ihmetellyt miksi me rikomme koko ajan jossain, koirilta  kun on kielletty kaikki puuhommat. 
Kuvassa  alkuperäiset satavuotiaat rappuset, jotka säästimme.

Tästä lähti lemmikinsininen seinä ja tästä nousee  nykyiset rappuset yläkertaan. Aika uskomatonta tässä kohtaa ajatella rappuskulkua tästä.

Samaa tilaa toiselta puolelta. Wc on jo purkamisen alla.


Vasemmalla entinen suihku/pukeutumishuone, nykyinen vierashuone ja perällä lapetila. Käytävän sivulla oleva vihertävä ovi  poistettiin, jotta vierashuoneeseen saatiin vain yksi kulku. Kuvan takaa pilkottaa parvekkeellinen työhuone. Sauna edestä on jo pääosin purettu. Näillä muutoksilla saimme paljon lisää valoa ja tilaa yläkerran aulaan.


Kantava hirsitolppa jää. Saa ainostaan pienen pintakäsittelyn ja maalin, ei muuta.


Tästä alkaa alkuperäisen aulan pintojen ja rappusten purkaminen.

Yläkertaan pääsi vain tikkaita pitkin pitkään. Rohkeus tuli kerättyä pari kertaa. Onneksi tämä vaihe on jo onnellisesti takana🙏.

Muutos-ja eristystyöt  vaativat paljon purkamista ja rakentamista. Kaatopaikkakäyntejä sai tehdä tasaiseen tahtiin. Pintakäsiteltyjä materiaaleja kun ei voi koskaan polttaa.


Raput purettiin varovaisuudella rikkomatta niitä. 

Raput saivat numeroinnin ja pesut ulkona. Kesä kuivatti ne ja uudelleen asentaminen tehtiin tämän vuoden alussa. Tarkka numerointi oli äärettömän tärkeää. Onneksi texmarkeriin voi luottaa, kesti soodapesun 😉.

Mahtoivat askelmat olla ihmeissään, mitä nyt tapahtuu kun näin vajassa yhdessä nojaillaan.

Koko tämän päädyn uudelleen rakentaminen oli tavallaan pohjatyötä tuleville muutoksilla uuteen kulkuun yläkertaan. Tämä aukko on kylpyhuoneen ikkunan aukko.

Tässä alakerran työhuone, jossa söimme ja nukuimme. Tässä sai kokemusta hellahuoneen asumistavasta. Lämpöpuhallin ja sähköpatteri lämmittivät huoneen ja mikroaaltouuni ruuat. Talon lämmitysjärjestelmä oli tässä kohtaa purettu. Yhdessä tilassa oltiin kaikki, koirakin. 
Pöydän sivussa oleva ikkuna on nyt  uusien rappusten reunassa. Vas. puolinen ikkuna kavennettiin ja se jäi tulevaan alakerran työhuoneeseen.


Tämä parin vuoden takainen talvi oli kylmä ja melko raadollinen. Tulisijat lämmittivät ja muutamilla sähköpattereilla pidimme peruslämpöä yllä. Kävimme viikonloppuisin täällä tekemässä töitä.Tähän aikaan asuimme eri paikkakunnalla ja aloitimme työt viikonloppuisin usein lumitöillä. Näitä aikoja ei ole ikävä, ei sitten yhtään.


Amos vietti yöt työmaahuoneessa  aina huppari päällä. 


Talven jälkeen tehtiin väliseinä tuleville rappusille. Alakerran tuleva työhuone jäi toisella puolelle. Ikkuna oli  kavennettava, jotta rappusaulalle saatiin tarvittava tila.

Tässä tulevien rappusten reunassa oleva ikkuna autotalliin päin. Tästä tilasta aloitettiin uudet raput yläkertaan askel kerrallaan.





Tässä paneelikatto, johon sahattiin  kulkuaukko rappuslle.


Kuvassa pilkottaa yläkerran aulan kaari-ikkuna. Tämä oli se avattu lapetila lemmikinsinisen laudoituksen takana.



Työn etenemistä  on mielenkiintoista  käydä katsomassa eri paikoista ja suunnista, kuten tässä ulkoa käsin.


Tässä vaiheessa oli vielä alkuperäiset lattiavasat, joiden alta piti limbota jonkin aikaa. Kun nämä oli tuettu kellarikerroksesta asti, voitiin nämä sahata pois.


Kaiken  tämän jälkeen tiloja koolattiin, eristettiin ja paperoitiin monta viikkoa. Pinnat olivat vaativia muodoiltaan, monimutkaisia  ja korkeita.


Rapuista tuli hyvät ja tukevat, ja kovin suositut🐈🐶.



Yläkerran aulatila taipui moneksi. Parvekkeen kaiteet saivat värinsä täällä maalaamossa, jossa ei koivunsiemet lennelleet😀.


Makulatuuritapetti vaati myös monenlaisia ponnisteluja ja telineitä.


Nyt tämän syksyn aikana tällä alueella on tehty putki-ja sähkötöitä sekä pintatöitä. 

Tässä ala-aulan puulevyt on pohjatapetoituna, ylempänä jo päällitapettia, mutta kovin keskeneräiseltä vieläkin vaikuttaa.



Kun pintatöitä vaan sitkeästi jatkaa alkaa tulla näkymää valmiista💛

Nyt seinissä on tapetit

ja rappusissa maalia



ja yläkerran aulassa


Tämän alueen kaaos on selätetty!Maalipurkit majailevat rappusten alla. 
Kaiken kruunaa Ampun uusi ruokavarasto. Ikivanha muoviämpäri on vaihtunut isoon metalliämpäriin. Amppu oli oikein vakuuttunut uudesta järjestelystä😉, asiallista kuulemma.











Marraskuu jatkuu vielä pari päivää. Vähän vielä Lyckan-tapettia ja Hamppu-maalia puuttuviin kohtiin. Keltainen tapetti seinissä on kuin väriterapiaa, aurinkoista ja hurmaavaa. Tapetti todellakin tuo mieleen Carl Larssonin maailman satumaisella tunnelmallaan. 
Ensi viikonloppuna saamme yläkerran katon panelointiin lisäapua, parasta mahdollista, omasta katraasta💛. Kaksi nikkaroijaa ja yksi maalaaja tietää ripeätä työn etenemistä😊.

Pyykkinarulla käydessä katse pysähtyi kuin itsellään, -huh mikä matka on tehty. Enää rappusaula ei ole pelkkä viileä kulkuväylä yläkerran tiloihin. Nyt tällä matkalla voi vaikka tonttujen tapaan jäädä istuskelemaan.


Nyt on lämmintä, kodikasta ja aika satumaista💛.

#rappusaula#hirsitalo#suojelukohde#uula#sandberg#



Kommentit

Suositut tekstit