Maaliskuu alkaa lattioiden hionnalla
Lattia oli alakerrassa tummanruskea. Käytetystä maalista emme tiedä, mutta lujassa se oli. Vuokrasimme ensin kevyen nauhahiomakoneen. Kone kulutti nauhaa kuin mikäkin ahmatti, eikä tulos ollut mitenkään häävi. Nauhaan tarttui vahamaista maalia ja nauhan vaihtoa oli enemmän kuin hiomista. Välillä täytyy muuttaa suunnitelmia, vähän turhautuakin, mutta pitää pitää kiinni visioista ja tavoitteista. Täyspuhdasta pintaa emme missään nimessä havitelleet, mutta kuitenkin tasaista, vähän pinnan kulumia tasoittavaa lopputulosta. Luovutimme ja teimme uuden suunnitelman seuraavaan viikonloppuun. Lainasimme ison parkettihiomakoneen, joka toimi kaikin puolin. Hiomisen syvyyden sai säätää koneen rautapainoilla. Kone ei ollut hiljaisin, varsinkin kun siihen liitettiin pölyn vievä imuri. Me Amoksen kanssa päätimmekin lähteä rauhallisimmille "vesille" vähäksi aikaa."Niin hyvää puuta 🎵🎤, kuitenkin maalista huolimatta"
Kommentit
Lähetä kommentti