Lattioiden maalaamista ja tavaroiden siirtelyä
Nyt on lattiat imuroitu, niin hyvin kuin vain Kärcherillä pystyy. Imuroinnin jälkeen lattia pyyhittiin kevyesti laimealla soodavedellä ja pelkällä vedellä vielä ennen maalaamista. Käytetyistä maaleista emme tiedä, mutta värin perusteella ainakin Permoa on saatettu aiemmin käyttää. Maalaminen Uulan lattiamaalilla oli sujuvaa, levittyvyys ja peittävyys huippuluokkaa. Kahdesta kiiltoasteesta valitsimme puolihimmeän maalin. Pieniä rakoja tai koloja emme lähteneet kittaamaan, koska pinnan elävyyttä on mielenkiintoista katsoa ja vähän kokeakin paljailla jaloilla. Koska vanha lattia oli niin tumma, päädyimme kolmeen maalikerrokseen, vaikka kahta kerrosta toivoimme. Toivotaan, että pinnasta tulee kestävä eikä maalia irtoa vaikka labradorinnoutajan toimesta😉.
Huolimatta siitä, että huonekaluja ei ole paljon vielä paikalla ja yksi huone toimii työkalujen työmaavarastona, pitää maalauksia varten tyhjennellä ja siirrellä koko ajan tavaraa. Tässä kuvassa on jo vintage -myymälän tuntumaa😀
Kommentit
Lähetä kommentti